En ole vuosiin kirjoittanut itsestäni, elämästäni, yhtään mistään, yhtään mitään, muistiin.
Kirjoitin paria eri blogia melko aktiivisesti noin vuosina 2010-2014. Nyt eksyin pitkästä aikaa lukemaan niitä, nyt jo vuosia muilta piilossa olleita tekstejä. Vanhoja tekstejäni tuskin tulen enää koskaan muidenkin luettavaksi julkaisemaan, mutta ajattelin koittaa alkaa rustaamaan taas jotain omasta elämästäni. Silloin joskus blogin pitäminen, vakkarilukijat ja toiset samoista ongelmista kärsivät bloggaajat olivat minulle suuri voimavara muuten melko ahdistuksentäyteisessä elämässäni.
Vanhoja tekstejäni lukiessa mieleeni muistui myös paljon asioita, jotka olin täysin unohtanut. Paljon synkkiä hetkiä, mutta myös paljon onnellisia. Ajoittain tuntuu, että junnaan vain paikallani, mutta noiden tekstien lukeminen sai minut tajuamaan, kuinka paljon olen muuttunut ja päässyt eteenpäin elämässäni noista ajoista.
Joskus huominen on monen vuoden takainen. Haloo Helsingin kappaleen sitaatti kuvaa hyvin tunteita, mitä vanhojen tekstieni lukeminen minussa herätti. Olen edelleen ajoittain hyvinkin tuskainen ja ahdistunut, mutta vuosien myötä olotilani ja elämäni ovat helpottuneet huomattavasti. Tuska ja ahdistus eivät ole enää minä, ne ovat vain osa elämääni.
En tiedä, lukeeko kukaan enää nykyään tämän kaltaisia tekstiblogeja. Joskus muutamia vuosia sitten mielenterveyttä ja sen ongelmia käsitteleviä blogeja oli melko paljon, varsinkin syömishäiriöaiheisia. Julkaisen näitä tekstejä kaikille luettavissa olevaan blogiin ensisijaisesti siksi, että haluaisin muistuttaa muita rikkinäisen mielen kanssa kamppailevia siitä, että se aallonpohja ei ole ikuisuus- joskus mahdottomalta tuntuva huominen saattaa olla viiden vuoden takainen blogiteksti, jota lukiessasi mietit kuinka paljon parempaa elämäsi nykyään onkaan. Toki myös siksi, että palaute ja vertaistuki voisivat olla mukavia, mutten erityisesti odota moista suosiota.
Seuraavaksi kirjoittanen kuvauksen itsestäni. Ehkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa jos sinulla on asiaa.